Kuukauden JUFO-paneeli: Lääketieteen tekniikka, bioteknologia ja peruslääketieteet

Tiedotteet   5.2.2020 8.51

”Haluan korostaa ja muistuttaa kaikkia siitä, että JUFO-luokitusta ei tule käyttää yksittäisen tutkijan arviointiin,” sanoo Julkaisufoorumin paneelin 11 puheenjohtaja, Oulun yliopiston professori Peppi Karppinen. Paneelin jäsen, professori Petro Julkunen Itä-Suomen yliopistosta on samoilla linjoilla. ”JUFO-luokittelu ei ole täydellinen rahoituksen kohdistamisessa ja sitä sovelletaan väärin yksittäisten tutkijoiden vertailuun. Kehittämiseen tarvitaan eri tieteenalojen tutkijoiden yhteistyötä ja ponnistuksia.”

Julkunen toteaa, että Julkaisufoorumi-työn oleellinen tavoite on oikeudenmukainen ja eri tieteenalojen erot huomioiva arvio julkaisutoiminnasta. Yhdessä työstetty kompromissi auttaa Suomessa toimivia tutkijoita, rahoittajia ja muita kiinnostuneita arvioimaan eri tieteenalojen julkaisutoimintaa. ”Samalla kun pyritään varmistamaan, että omasta mielestä tärkeät tieteenalat tulevat huomioiduksi tarvittavalla tavalla, pyritään ymmärtämään myös muiden tutkimusalojen vastaavat tarpeet. Näin saadaan aikaan tasapainoinen lopputulos.”

Julkaisukanavien vertailu ja tasapuolisuus arvioinnissa ei kuitenkaan ole helposti toteutettavissa. ”Luotettavan tiedon saaminen joistakin julkaisukanavista on ollut haastavaa, samoin tasoluokituksen oikeudenmukainen toteuttaminen”, huomauttaa Karppinen. Julkunen nostaa paneelityön keskeiseksi haasteeksi kokonaisuuden hallinnan. ”Paneelin arvioitavana on useita eri tieteenaloja edustavia ja samanaikaisesti useilla tieteenaloilla toimivia julkaisusarjoja, jolloin yksinkertaisiin tunnuslukuihin perustuva vertailu on mutkikasta.”

Karppista mietityttää tämänhetkisessä tieteellisessä julkaisutoiminnassa muun muassa hyvien vertaisarvioijien löytäminen, suurten lehtitalojen rooli julkaisutoiminnan avautuessa sekä avoimen julkaisemisen kallis hinta. ”Lehtitalojen ja tiedeyhteisön tulisi päästä suorempaan keskusteluyhteyteen siitä, miten vanhasta julkaisutoiminnasta voitaisiin säilyttää parhaat palat digitaaliseen aikaan siirryttäessä,” Karppinen arvioi.

Julkusta puolestaan pohdituttavat tieteenalojen väliset erilaiset julkaisukäytänteet. Julkaisujen merkitys ja vaikutus tieteelle ja yhteiskunnalle voivat vaihdella, eikä tieteellisen vaikuttavuuden huomiointi tai oikeudenmukainen mittaaminen ole helppoa. Tieteellinen julkaiseminen on kuitenkin oleellinen kanava tutkimuksesta raportoinnille ja sitä kautta myös tutkimuksen vaikuttavuudelle. ”Kunhan tieteellisen julkaisutoiminnan laatu pysyy korkeana, sen hyödynnettävyys jatkotutkimuksissa tai käytännössä pysyy tehokkaana,” Julkunen toteaa.

Paneeli 11: Lääketieteen tekniikka, bioteknologia ja peruslääketieteet

  • Tutkimusalat: Lääketieteen tekniikka, peruslääketieteet, farmasia, lääketieteellinen bioteknologia
  • Puheenjohtaja: Professori Peppi Karppinen, Oulun yliopisto
  • Panelisteja: 11
  • Julkaisukanavia helmikuussa 2020: 1286 (0=140, 1=1028, 2=91, 3=27)

Julkaisufoorumi on suomalaisen tiedeyhteisön toteuttama, tutkimuksen laadunarviointia tukeva julkaisukanavien tasoluokitus. Julkaisufoorumin arviointityöstä vastaavat 23 tieteenaloittaista asiantuntijapaneelia. Paneelien tärkein tehtävä on arvioida ja luokitella edustamiensa alojen tieteelliset julkaisukanavat. Nykyiset paneelikokoonpanot vastaavat julkaisukanavien arvioinnista kaudella 2018-2021. Tasoluokkia 2 ja 3 koskeva päivitysarviointi toteutetaan seuraavan kerran vuonna 2022, mutta vuosien 2019-2021 aikana paneelit voivat tehdä näitä tasoluokkia koskevia yksittäisiä muutoksia. Tasoluokkia 0 ja 1 koskevia uusia ehdotuksia ja muutosehdotuksia käsitellään jatkuvasti.

Paneelien tutkimusalat ja kokoonpanot

http://www.julkaisufoorumi.fi/fi/julkaisufoorumi/paneelit

Kuukauden JUFO-paneeli -sarjassa esitellään Julkaisufoorumin asiantuntijapaneeleita.